*

Aatos eutanasiasta Turha kärsimys on turhaa

Eutanasia 1. - Isä, joka toivoi pienen poikansa kuolevan

”Lapseni makaa sängyssä kuin pieni ansaan jäänyt lintu. Kasvot ovat ylöspäin ja niistä pilkistää esille vain terävä nenä. Löysä päänahka on monella poimulla rikotun kallon päällä. Jumala tai Saatana, molemmat tai kuka tahansa, auttakaa nyt viatonta lasta ja lopettakaa tämä helvetin kärsimys. Me kuolemme tässä kaikki. En voi katsoa enää päivääkään lapseni kitumista. Annan vaikka käteni, jalkani tai elämäni, ettei tuo pieni viaton ihminen enää päivääkään joudu kärsimään. Kyyneleet ja alkuhuutoni täyttävät Einon huoneen. Miksi taivaan hyvä Jumala sallii tällaista kidutusta? Tämä on jotakin sellaista, mitä en osaa enää sanoin kuvata. Kivun tunne minussa on niin suuri. Se tuntuu samaan aikaan psyykkiseltä ja fyysiseltä kidutukselta, sellaiselta, mistä syntyy elinikäinen trauma. Joudun elämään aina ja ikuisesti näiden mielikuvien ja muistojen kanssa. Joudun muistamaan, kuinka esikoiseni uupui hengiltä. Pelkään, että en pysty elämään tämän lastin kanssa elämäni loppuun asti.”

Olen 46-vuotias viiden lapsen isä. Isänpäivän aamuna sain halauksen vain neljältä lapselta. Esikoispoikani Eino kuoli 3-vuotiaana v. 2005. Einon kuolema oli raskas kokemus. Niin raskas, että se saa minut kirjoittamaan kuolemisesta vielä nyt yli 12 vuoden jälkeen.

Vaimoni Johanna Ervast kirjoitti tapahtumista kirjan Jäähyväiset Einolle (Tammi 2008). Einon tarina oli julkisuudessa v. 2016 lopulla, ensin A-studiossa vaimoni ja sitten Ilta-Sanomissa (1.) minun kertomanani.

Aion kirjoittaa eutanasiasta. Kirjoitukseni edustavat vain omia mielipiteitäni. En palvo enkä pelkää mitään jumalaa, en ole minkään poliittisen puolueen enkä minkään kuolemaan liittyvän yhdistyksen jäsen. Olen ammatiltani lääkäri ja kuulun Lääkäriliittoon. En työskentele kuolevien potilaiden kanssa vaan toimin päihdelääkärinä. Kirjoitan ensisijaisesti isänä ja kansalaisena, joka on myös lääkäri. En puhu kenenkään muun lääkärin suulla, ainoastaan omallani.    

Kirjoitan eutanasiasta, koska tapa jolla poikani kuoli ei jätä minua rauhaan. Tämän kirjoituksen alussa on ote vaimoni kirjasta. Se kuvaa hyvin meidän tuntemuksiamme odottaessamme avuttomina poikamme kuolemaa. Lapsen kuolema on jo sinällään kauheaa, mutta Einon kuolemisen loppunäytös oli vielä jotain muuta. Loppu olisi voinut olla toisenlainen ja toivon, että tulevaisuudessa vastaavanlaisissa tilanteissa olisi mahdollisuus toimia toisin.  

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2005 kuoli 47 928 ja vuosina 2006-2016 yhteensä 559 371 suomalaista. Monenlaisia kuolemia, monenlaisia tarinoita. Poikani kuolema on vain yksi muiden joukossa, mutta minulle se on elämäni surullisin tarina. Yksi kuolema ei ehkä riitä muuttamaan maailmaa. Poikani kohtalo kuitenkin toimii minulle käyttövoimana osallistua muutoksen tekemiseen.   

Näiden kaikkien vuosien jälkeen minut aktivoi eutanasian mahdollistamiseen tähtäävä kansalaisaloite (2.) ja sitä edeltänyt ja seurannut julkinen keskustelu. Keskustelu, joka liikkuu usein ylätasolla, kaukana asian ytimestä, kuolevan ja kärsivän ihmisen luota. Keskustelu saa, onhan aihe vaikea ja tunteita herättävä, herkästi kärkeviä sävyjä: eutanasian vastustajat haluavat kiduttaa ja kannattajat murhata. Meidän pitäisi jaksaa kunnioittaa ihmisiä, joilla on täysin vastakkainen käsitys asiasta. Heillä on varmasti hyvä syy mielipiteeseensä. Rauhallinen argumentointi puhuen asioista niiden oikeilla nimillä on hyödyllistä, toisin ajattelevien sättiminen ei.   

Haluan osallistua keskusteluun pohtimalla kuolemista ja eutanasiaa eri kanteilta. Tulen tekemään sarjan blogikirjoituksia, joissa käsittelen Hippokratesta ja lääkärin etiikkaa, Moosesta, elämän pyhyyttä, luonnollista kuolemaa, ihmiseläimiä, natseja, saattohoitoa, Hollantia, dementikoita, lapsia, kaltevaa pintaa ja muita kuolemaan ja eutanasiaan liittyviä asioita.

Minulta otti aikani ryhtyä kirjoitustyöhön. Kuka minä olen kirjoittamaan eutanasiasta, pohdiskelin. Enhän ole kuolevia hoitava lääkäri. Käytyäni lukuisia keskusteluja useiden ystävieni ja kollegoideni kanssa ymmärsin, etteivät monet lääkärit, puhumattakaan muista ihmisistä ole pohtineet eutanasiaa kovinkaan syvällisesti. Kuolema ylipäätään lienee niin pelottavaksi koettu asia, että se halutaan pitää etäällä myös ajatuksista. Saatikka sitten ihmisen kuoleman tarkoituksellinen tuottaminen. Huomasin matkanneeni ajatuksissani syvemmälle kuin moni muu.

Kuka oikeastaan on kuolemisen ja eutanasian asiantuntija? Lääkäri, sairaanhoitaja, pappi, juristi, filosofi, sosiologi, ekonomi, valtiotieteilijä vai joku muu? Kuoleman kokeneita emme pysty haastattamaan. Olemme kaikki oman elämämme ja tulevan kuolemamme asiantuntijoita. Kysymykseen, miten haluaisin päiväni päättää ei osaa vastata kukaan muu kuin minä. Luonnollisesti tarvitsemme joukon viisaita eri alojen asiantuntijoita miettimään, miten ne päivät on mahdollista päättää ja mitä eri mahdollisuudet tarkoittavat yhteiskunnan kannalta. Suomessa ei ole harjoitettu eutanasiaa, joten kellään ei voi olla varmaa tietoa siitä, millaisia vaikutuksia eutanasian sallimisella olisi. On vain joukko valistuneita arvauksia, joiden toteutumisen todennäköisyyttä joudumme miettimään.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta järjesti 9.11.2017 julkisen kuulemistilaisuuden kansalaisaloitteesta (3.). Tilaisuudessa kuultiin aloitteen tekijöitä ja asiantuntijoita. Keskustelussa todettiin, että eutanasia on vaikea eettinen ja muutoinkin monitahoinen ja -mutkainen kysymys. Näinhän se on.

Kyseessä on arvomaailmakysymys. Ei lääketieteellinen, ei juridinen vaan poliittinen kysymys. Suomalaisessa demokraattisessa oikeusvaltiomallissa meillä on mahdollisuus itse rauhassa huolellisen harkinnan jälkeen päättää, miten haluamme asian suhteen toimia, millaiset arvot ohjaavat lainsäädäntöämme. Eutanasia ei ole hallitsematon luonnonvoima, joka irti päästyään tuhoaa yhteiskuntamme perusarvot ja vääristää käsityksemme ihmisyydestä. Eutanasian mahdollistamiseen liittyy monia ongelmia ja vaikeita kysymyksiä, mutta ne ovat ratkaistavissa. Pidän niitä lähinnä järjestelykysymyksinä.  

Poikani sairaalasängyn äärellä kävin pitkiä keskusteluja viikatemiehen kanssa. Jouduin pohtimaan perusteellisesti kuolemaa ja lääketieteen suhdetta siihen. Puhun eutanasian puolesta punnittuani pitkään eri argumenttien painoa oman arvomaailmani vaa’alla. Samaan tapaan 12 vuotta sitten aloin toivoa poikani mahdollisimman nopeaa kuolemaa vasta käytyäni läpi kaikki vaihtoehdot yhdessä häntä hoitaneiden  lääkäreiden kanssa. Kansanedustajat joutuvat nyt tekemään omat pohdintansa.

Saattohoidon ja eutanasian vastakkainasettelu on turhaa ja ajatuksia harhaanjohtavaa. Meidän pitäisi paremminkin puhua kuolevien hoidosta ja työkaluista, joita tarvitsemme sen toteuttamiseen mahdollisimman hyvin. Eutanasia on vain yksi näistä työkaluista, pakin pohjalla oleva vaihtoehto, johon tartutaan erityisissä tilanteissa erityisen harkinnan jälkeen.

Terminologia on ongelmallista, niin maallikoille kuin ammattilaisillekin: kuolinapu, eutanasia, avustettu itsemurha jne. Itse asia on kuitenkin selvä: hyvää tahtoen ja tarkoituksellisesti ihmisen elimistöön toimitetaan tavalla tai toisella lääkkeitä, jotka aiheuttavat kuoleman.

Kenen sitten pitäisi olla se, joka antaa ihmiselle tappavan lääkeannoksen? Ensisijaisesti ihmisen itsensä. Mikäli henkilö ei ole siihen syystä tai toisesta kykenevä, niin perheenjäsenen tai jonkun muun läheisen tulisi se tehdä. Vasta kolmantena vaihtoehtona lääkkeen antajana voisi olla lääkäri, sairaanhoitaja tai muu määritelty henkilö. Lääkäriä tarvitaan potilaan tilanteen arvioinnissa, lääkkeen määräämisessä sekä toimenpiteen teknisen toteutuksen mahdollistamisessa ja valvonnassa. Lääkärit ovat loppujen lopuksi vain statisteja, kuolema on kuolevan itsensä ja hänelle tärkeiden ihmisten asia. Kaikkien, jotka ovat eutanasian sallimisen puolella, pitäisi olla valmiita itse painamaan eutanasiakoneen nappia ja lopettamaan joko oma tai läheisensä elämä.               

Kansalaisaloitteen rajat eutanasialle ovat liian tiukat. Jostakin tietysti pitää lähteä liikkeelle. Toivoisin, että joskus tulevaisuudessa voisimme aktiivisesti toimien auttaa kuolemaan kompetenttien aikuisten lisäksi myös lapsia, äärimmäisesti dementoituneita ja muita ihmisryhmiä tilanteissa, joissa elämisen arvoinen elämä on jo lopullisesti päättynyt ja kuolema on joka tapauksessa pian tulossa. Tämä tehtäisiin yhdessä sovituissa tarkasti määritellyissä rajoissa ja selkeiden toimintamallien mukaan ihmisten itsemääräämisoikeutta, ihmisarvoa ja elämää kunnioittaen. Kirjoitan tämän täysin tietoisena siitä, että toiveeni tuntuu joistain ihmisistä radikaalilta ja ehkä kertakaikkisen kauhealtakin. En kuitenkaan toivo mitään sellaista, mitä en toivoisi mahdollisuudeksi itselleni ja läheisilleni. Avaan ajatuksiani tulevissa kirjoituksissani.

 

1.  https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005010252.html

2. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2212

3. https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/StV-julkinen-kuuleminen-eutanasia.aspx

 

Seuraavaksi:

Welcome to the jungle – kuolevan hoitoon liittyvien käsitteiden sekamelska

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

27Suosittele

27 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Eutanasian vaihtoehdoksi on nostettu hoitotapa, jossa potilas on käytännössä nukutettuna ne viimmeiset hetket, jolloin kärsimykset olisivat kovimmillan. En tiedä miten toimiva tämä vaihtoehto on?

Esimerkiksi vanhusten kohdalla on tehty niin, että ei enää anneta elämää ylläpitävänä hoitona nesteytystä ja ruokaa, jolloin potilas kuolee käytännössä janoon nälän heikentämänä. Eli siinä on tehty tietoinen päätös, joka johtaa jano- ja nälkäkuolemaan.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tuo ihmisen kuoliaaksi näännyttäminen on hirveätä kidutusta. Mieluummin ottaisin lääkkeet, jos joskus joudun tuohon tilaan.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

Kiitos blogistille aran aiheen asiallisesta esille tuomisesta.
Itse kuulun eutanasian kannattajiin ja en ole missään oikein ymmärtänyt vastapuolen agendaa asiassa. Jokainen tervehän sen ratkaisun voi tehdä, miksi sairas ei saa samoja oikeuksia?

Käyttäjän ArnoKotro kuva
Arno Kotro

Koskettava ja viisas kirjoitus. Kansalaisaloitteen allekirjoittaneena jään odottamaan jatko-osia ja asiallista keskustelua. Jokainen saa kärsiä itse niin paljon kuin haluaa, mutta miksi pakottaa oman ideologian nimissä muut turhaan kärsimykseen? Kannatan kirjoittajan tavoin myös laajempaa eutanasiaoikeutta kuin kansalaialoitteen ehdottama, mutta jostain on tosiaan lähdettävä liikkeelle.

Käyttäjän Creap kuva
Vesa Nikkanen

Samaa mieltä, että kansalaisaloitteen rajat eutanasialle ovat liian tiukat. Kunhan se saadaan läpi, niin oikeuden laajentaminen helpottunee.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Joka toinen päivä yksi vanhus tekee itsemurhan, olen jostain lukenut. Tuhannet ovat pohtineet ja pohtivat tälläkin hetkellä sen teknistä toteutusta.

Itsemurha jättää painajaisen tuttaville ja sukulaisille moneen sukupolveen. Siksi sitä jokainen harkitsee ja koettaa välttää niin pitkään kuin mahdollista.

Pitkä tai lyhytkin elämä olisi hyvä päättää kunniallisesti, läheisten läsnäollessa. Olisi lohdullista lähestyä kuolemaa kun tietäisi että ei ole pakko kokea hirveitä kärsimyksiä.

Uskovat sanovat: Koska jumala on antanut hengen, vain hänellä on oikeus myös se ottaa. Tähän voi vastata että miksei jumala anna kaikkien ihmisen kuolla asiallisesti. Maalliset synnithän sovitetaan kuitenkin vasta tuonpuoleisessa elämässä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kirjoitin ensimmäisen kerran elämässäni kansalaisaloitteen. Eutanasia antaa mahdollisuuden arvokkaaseen kuolemaan. Korostamme elämän arvokkuutta. En ymmärrä, miksemme kunnioittaisi myös kuolemaa yhtä lailla.

Jos ymmärsin Miralan kommentin oikein, olen hänen kanssaan samaa mieltä siinä, että eutanasiaa voidaan laajentaa myös itsemurhan korvaajaksi. Haluaisin, että myös itsemurhaa suunnitteleva saisi hoitoa. Hoito voi olla, jos apu ei häntä enää voi pelastaa, kuolinapua. On koko yhteiskunnan kannalta parasta, ettei nämä sotkut olisi jatkossa rekkakuskien, veturinkuljettajien ja pelastushenkilökunnan jokapäivittäisinä pelkotiloina ja painajaisina.

Olen blogistin kanssa samaa mieltä siinä, että varsinaisen kuolinapupäättäjän ja toimeenpanijan tulee olla ensisijaisesti kuoleva itse. Lähiomainen voisi toimia toimeenpanijana vain poikkeustilanteissa. Päättäjäksi häntä ei pidä asettaa. Poikkeuksena ehkä tuo alaikäisen kuolinapua vaativa tilanne.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Ymmärrän ihmisten halun saada eutanasia lailliseksi kun asiaa tarkastelee yksilöiden ja yksilönvapauden näkökulmasta. Ongelma kuitenkin on siinä, että keskustelua käydään usein pelkästään tuosta näkökulmasta vaikka eutanasian laillistaminen ja ennen kaikkea sen ottaminen osaksi julkista terveydenhuoltoa vaikuttaa muutenkin yhteiskuntaa. Lyhyesti ilmaistuna yhteisön velvollisuus kannustaa ja auttaa ihmistä elämään heikkenee. Tuolloin pitäisi keskustella esimerkiksi siitä, tulisiko myös itsemurhien ennaltaehkäisevä työ lopettaa. Senkin voi katsoa loukkaavan "yksilön oikeutta päättää omasta elämästään".

Eutanasiavaatimusten taustalla tuntu olevan jotenkin äärettömän vahva luottamus yhteiskuntaan ja ylipäätään kykyymme luoda lainsäädännöstä ja julkisesta terveydenhuollosta sellainen, ettei siellä eutanasian käyttö johda kaltevalle pinnalle. Tuossa ei ole onnistuttu Belgiassa tai vaikka Hollannissa. Ehkä siksi näen melko arroganttina ajatuksen, että meiltä suomalaisilta se onnistuu lähes käden käänteessä kunhan estävä lainsäädäntö saadaan ensin pois tieltä. Jos tämä oletettu, suomalaisten lähes maaginen kyky toteuttaa eutanasia täydellisesti otetaan annettuna, miksi emme auta muita maita tekemään se ns. oikein? Jos olemme näin vuorenvarmoja kyvystämme tehdä eutanasiasta julkisen terveydenhuollon menestystarina, ehkä siitä pitäisi tehdä suorastaan vientituote suomalaisen koulun tapaan? Mitä pidemmälle menemme tuollaisessa ajattelussa, sitä vaikeampaa on keskustella eutanasian käytännön toteuttamisen ongelmista. Kyvystämme ratkaista tämä (ja miksei muutkin ongelmat) tulee menestystarina jota kritisoivat eivät arvostele enää vain eutanasiaa vaan koko suomalaista kulttuuria ja sen (väitetysti) ylivertaista kykyä ratkaista vaikeita ongelmia.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Oletko varma eutanasian sallimisesta jollakin tasolla toteutuneet kaltevan pinnan ongelmat ja kärsimys ovat väistämättä suuremmat kuin ne hyödyt, mitä tulee, kun viimeisten aikojen kärsimys vähenee ja se, että ihmiselle tulee oikeus päättää elämästään?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

--ettei siellä eutanasian käyttö johda kaltevalle pinnalle. Tuossa ei ole onnistuttu Belgiassa tai vaikka Hollannissa.

Onko tästä näyttöä?

Mitä itsemurhiin tulee, niin ainakin puolet itsemurhista tehtäneen psyykkisten sairauksien aiheuttaman sietämättömän henkisen tuskan vuoksi - masentunut ihminen uskoo, ettei masennus parane ikinä. Eutanasia tulee kysymykseen parantumattoman sairauden ollessa kyseessä, joten kyse on aivan eri asiasta.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

Tietysti jos on sitä mieltä, että 24-vuotiaalle masennuksesta kärsineelle naiselle myönnetty eutanasia ei täytä kaltevan pinnan kriteereitä niin sitten varmaan ei ole niin käynyt. Kuka siis saa määritellä miten pitkälle voidaan venyttää hyväksyttävyyden rajaa ennen kuin ollaan liikaa kaltevalla pinnalla? Ainoastaan eutanasian kannattajat? Tai joku muu, kuka? Belgiassa ja Hollannissa molemmissa eutanasiaa ajettiin nimenomaan väittäen, että se rajataan näin ja näin ja näin (yksityiskohdat jokainen voi googlettaa itse). Muille ei siis eutanasiaa myönnetä. Kuinka ollakaan, myöhemmin keskustelu avautuu taas siitä kuinka sen, tuon ja tämän ihmisryhmän tulee saada "oikeus" kuolla.

Olisi ollut rehellisempää myöntää suoraan alusta asti, että laajentamiseen tullaan menemään jatkossa kunhan "pää saadaan avattua". Samaa rehellisyyttä toivon suomalaisiltakin eutanasiaa ajavilta. Sanokaa nyt jo suoraa jos pidätte ihan hyväksyttävänä sitä, että jatkossa eutanasian saa etistä useampi ihmisryhmä, entistä kevyemmillä perusteilla. Sellaista luulisi olevan helppo kannattaa kun itse ei kuitenkaan tarvitse kantaa minkäänlaista vastuuta yhteiskunnallisista seurauksista. Sehän jää poliitikoille ja muille päättäjille.

Vielä yksi täsmennys. Itsehän en pidä tuota eutanasiaoikeuden laajentamista minään silkkana pahuutena kuten valitettavan monet uskonnollisista syistä eutanasiaa vastustavat tekevät. Eutanasiaa ajavat tietysti tahtovat hyvää, enkä voi kiistää että joissain (yleensä harvoissa) tapauksissa eutanasia on perusteltu, humaani ratkaisu. Kalteva pinta tässä asiassa ei johdu ihmisten pahuudesta vaan siitä, että tasa-arvo on yksi länsimaisten yhteiskuntien keskeisimpiä arvoja. Jos siis yhdelle ryhmälle (esim. fyysisistä kivuista kärsiville) myönnetään oikeus eutanasiaan, tulisi tasa-arvon nimissä se myöntää monelle muullekin. Etenkin siinä vaiheessa kun masennus tai "elämään kyllästyminen" (Hollannissa esitetty riittäväksi perusteeksi vanhusten eutanasialle) ovat jo ihan käypiä syitä kuolemaan, olemme hyvin vaarallisella tiellä. Suomessa on jo nyt paljon vanhuksia jotka kokevat itsensä tarpeettomiksi, monista syistä, mutta tuskin vähiten työkeskeisen kulttuurimme vuoksi. Eutanasian sijaan heidän yksinäisyyttä ja elämään kyllästymistä tulisi hoitaa aivan muilla tavoilla. Esimerkiksi näin: https://yle.fi/uutiset/3-8349071

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #17

Psyykkinen sairauskin voi olla parantumaton, ja jatkuvaa kärsimystä aiheuttava. Useimmiten kyllä hoito jää puolinaiseksi, kun resursseja ja osaamista ei ole. Psykiatriseen hoitoon myös suhtaudutaan vihamielisesti, psyykkisiä sairauksia ja hoitomentelmiä ei oteta vakavasti.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Koskettava kirjoitus. Olen sitä pohtinut että koiran omistajat yleensä sanovat että suurinta rakkautta koiraa kohtaan on päästää ajoissa irti. Joko koiranomistajat keksivät tekosyitä lopettamakseen koiransa tai sitten ihminen tekee omituisen älyllisen kärrynpyörän muodostaessaan mielipidettä ihmisen eutanasiaan.

Irtipäästäminen tosiaan saattaa usein olla suurinta rakkautta. Olet valmis itse kärsimään menetyksen suunnattoman tuskan jotta läheisesi ei tarvitse kärsiä.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Hyvin kiteytetty Pekka Pylkkönen ja kiitos blogin kirjoittajalle.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Rivien välistä on syntynyt sellainen kuva, että elämän mielekkyyttä eivät pääsääntöisesti uskalla edes ateistin kyseenalaistaa ja tutkia. Aihe on tabu, vaikka sitäkin tulisi voida tarkastella rationaalisesti. Ehkä osaltaan asiaan vaikuttaa kristinuskon perintö siitä, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen, (sielullinen) yksilö. Jokaisella on oma minä. Jos puolestaan uskomuksena olisi, ettei olisi erillisiä miniä, vaan yksi yhteinen minä tai ei minää lainkaan, niin se olisi saattanut synnyttää erilaista suhtautumista kärsimykseen, kuolemiseen ja eutanasiaan.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Uskovat sanovat: Koska jumala on antanut hengen, vain hänellä on oikeus myös se ottaa.
Tähän voi vastata että miksei jumala anna kaikkien ihmisen kuolla asiallisesti. Maalliset synnithän sovitetaan kuitenkin vasta tuonpuoleisessa elämässä.

Käyttäjän velipekkamoisalo kuva
Veli-Pekka Moisalo

Punnittua ja kokemukseen perustuvaa puhetta eutanasian ulottuvuuksista. Tätä faktaa ja empiriaa tarvitaan ampumaan alas pietis-moralistien pelotteluun ja asenteellisuuteen perustuvat kvasitiedot kaltevasta pinnasta ym. Hieno, joskin surullinen kertomus elämästä ja kuolemasta.

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

Kiitän hyvästä kirjoituksesta. Silmiini pisti sanat " elämisen arvoinen elämä"

Lainaan tähän Einsteinin sanomaa:"On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä."

En tiedä miksi toisten täytyy kokea elämässään niin paljon kärsimystä ja on vaikea sanoa kestäisikö itse kärsimystä ja kovia tuskia. Toisaalta meidän Suomessamme on ihmisiä jotka kärsivät jatkuvaa puutetta ja yksinäisyytt, joka usein johtaa masennukseen. Miten toimia tässä tapauksessa.

Ihmisen historia kaikkine vääryyksineen ja väkivaltaisuuksineen ei missään tapauksessa puolla eutanasiaa, ei ole epäilystäkään etteikö siinä toimittaisi jossain kohdin väärin.

Käydessäni 70-luvulla Auschwitzissa tajusin voimakkaasti mihin ihminen pystyy, lääkärikin voi olla hirviö. Toisaalta lääkäreissä on paljon uskovia, Jeesukseen Kristukseen uskovia ja siihen, että hän on elämän Herra. Olin hämmästynyt kuunnellessäni erään kuolemanasiantunijan lääkärin ja patologin sanovan, että Raamattu on ainoa todella tärkeä kirja hänelle, se on ainoa tosi.

Itse olen ollut mukana ruumiinavauksessa ja silloin ajttelin, että olemmekohan sitenkään mitenkään erityisasemassa. Kohtasin elämän herran vuonna 2012 ja silloin tajusin, että en ainakaan minä tai tiede vielä onnettomana räpellyksena voi päättää elästä toisten puolesta.

Meillä kaikilla on surumme ja kärsimyksemme. Kriisityötä tehdessä näin mopnia isiä ja äitejä joiden lapsi oli tehnyt itsemurhan jopa joidenkin perheiden molemmat lapset. Näin kuin tsunami oli vienyt ihmisiä ja kuulin kuinka ihmeteltiin: missä oli Jumala silloin."

Me oikeutamme itsemme arvostelemaan Jumalan tekoja mutta mikä on astia arvostelemaan sitä, joka on astian tehnyt.

tiede ei ole vakuuttanut minua enää lainkaan vaan reikäinen evoluutiokin on kuolintoreissaan mikäli uskaltaa katsoa asioita nöyrästi.

En kannata eutanasiaa. Sadat ja tuhannet tiedemiehet ovat muutaneet käsityksiään vaikka tietävät , että tutkimusmäärärahat jäävät saamatta ja virat yliopistoissa. Niin me palvomme rahaa.

" Mitään ei ole heiltä puuttunut, kun heillä on ollut Jeesus. Jeesus on virvoittanut ja vienyt oikealle tielle - iankaikkisen elämän tielle. Kun ajalliset elämän kohtalot ovat vieneet pimeään, jopa kuolemanvarjon laaksoon, ei ole tarvinnut pelätä mitään pahaa. Herra on ollut heidän kanssaan, heidän vierellään lohduttamassa ja rohkaisemassa. He ovat omistaneet iankaikkisen elämän jo nyt."

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Et voi määräillä meitä muita oman uskontosi nojalla. Itse saat elää, kuten haluat.

Toimituksen poiminnat